Luin sanaa, Danielia. "Herra, kiitos sanastasi jota minulle lukiessani annoit. Se on valtava sana. Herra, tässä olen, pyhitä minut."
Nyt näky, jonka minä sain nähdä 19.5.1979 ja jatko 9.6.1979
Laskin kirjan pois kädestäni. Tunsin miten minua hengessä vietiin pohjoiseen, ylös korkealle vuorelle, tunturin laelle Norjan ja Venäjän rajalle. Seisoin siellä ja katselin. Eteeni tuli kaksi miestä, toinen oli venäläinen upseeri ja toinen oli norjalainen mies venäläiset vaatteet päällään. Vilpillinen, ylpeä katse loisti hänen silmistään. Minä ajattelin: -Oi Herra!
Venäläinen upseeri puhui minulle mitä he aikoivat tehdä kun saavat käskyn. Katsellessani siinä näin alhaalla kaksi ovea. Kysyin tuolta upseerilta:- Mitä tuon pienemmän oven takana on? MItä se sisältää? Mitä siellä oikein on? Hän sanoi: - Musta kuolema.
Minä sain hengessä tuntea, että se oli täynnä ammuksia. Sitten minä kysyin: -Mitä on tuon leveän ja korkean oven takana? Sieltä tuli ulos helikoptereita. Ajattelin: Tämä on sitten se yksi väline muun muuassa, jolla aiotte sitä hävitystä tehdä. Vielä siinä katsellessani näin paikoilleen asetettuja tykkejä. Ne oli naamioitu. Niiden ylle oli vedetty kenttävihreä pressu. Joka pressun alla, tykin takana oli kaksi miestä valmiina ampumaan.
Näkyvillä oli vain tykin piippu, noin 25 senttimetriä. Piipun kohdalla, siinä Ruotsin rajan puolella oli ruotsalaisia. Ne kyykki siinä. Kumarteli ja kyyristeli. Yksi heistä, joka oli etummaisena, kumarteli niin, että pää oikein polviin asti osui. Suuren mahdin edessä kumarteli.
Käännyin tuon upseerin puoleen ja sanoin: - Yhtään ammusta ei lennä tuonne, sillä Jumala on taivaassa ja sanoo viimeisen sanan. Hänen sallimattaan ei lennä yhtään ammusta. Hän on Kaikkivaltias ja pitää hallitusta maailmassa.
Sitten minua vietiin hengessä alas keskelle Suomea. Seisoin siinä kasvot länteen päin. Takanani kuului kovaa kolinaa, sellaista ryskettä. Käännyin katsomaan mitä siellä on, ja mistä oikein aiheutui tuo jyrinä ja kolina. Näin että tankkeja tuli perättäin itärajan takaa. Asetuin niitten eteen nostaen käteni pystyyn ja näyttäen merkkiä, että pitää pysähtyä.
Kun ne pysähtyivät siihen niin kysyin: -Mitä tämä on ja mikä on meininki ja asia kun tällä tavalla tulette Suomen maan poikki? Tankin sivuikkunasta pisti mies päänsä ulos ja sanoi: -Keskellä Norjaa on NATO:n varasto.
Sanoin että ei ole, enkä ole kuullut että olisi. En ole lehdistä lukenut enkä radiosta kuullut, että NATO:lle olisi luvattu mitään varastopaikkaa Norjasta. Sama mies sanoo minulle: -Saatte kuulla että se tulee. NIin ne lähti menemään siitä ohi. Oi, minkä jäljen ne jätti. Voi, mikä runneltu jälki oli Norjassa, kun katselin sinne. Ei yhtään elävää ihmistä.
Kaikki rakennukset oli hajalla ja maa oli kuin kynnetty aina mereen asti. Ei yhtään elävää. Kaikki oli suurina ja pieninä kappaleina tankkien jäljiltä. Voi- hautoja, hautoja, kumpuja, ristejä... Julmaa katseltavaa.
Näyn mentyä ohi minä olin äärettömässä surussa. Minä aivan vapisin ja kaikki voima oli minusta kadonnut kun olin katsellut sitä. Olin monta aikaa sairaana nähtyäni tuota kauhistusta. Huusin Herran puoleen. Niin, kenenkäs puoleen sitä voi huutaa. Koetin huutaa armoa: -Herra, armahda vielä Suomen kansaa ja Norjan kansaa. Voi Herra kun minä katson sitä jälkeä mikä siellä oli, Herra armahda vielä. Siirrä vielä tuomiosi vaikka olemmekin syntisiä. Herra armahda vielä!
Lähde: Viktor Klimenko: Sinetti-kirja.
